Hae sivustolta

Pieksämäen kaupunki

Pieksämäki puhdilla pilveen

Cloud Strategy

Pieksämäen kaupungin pilvisiirtymä alkoi O365-käyttöönotolla Kuntien Tieran sopimuksen kautta. Oma Exchange 2003 oli tullut tiensä päähän ja Lync-ratkaisuille oli tarvetta. O365 oli vuonna 2012 jo tulossa kovaa, päätös lähteä kehittämään pilvistrategiaa lähti siitä.

– O365 käyttöönoton jälkeen ryhdyimme toden teolla miettimään uusia ratkaisuja. Loihde Cloudon tuli kuvioihin mukaan 2014 alkuvuodesta SCCM-projektin myötä. Koska olimme jo osittain pilvessä Officen myötä, oli luontevaa lähteä miettimään muitakin pilviratkaisuja, kertoo Aapo Karjalainen, IT-asiantuntija Pieksämäen kaupungin tietohallinnosta.

Pilvestä puhtia toimintaan

Pilvessä ollaan jo aika tehokkaasti. Pieksämäellä on omia on-premise-ratkaisuja, koska tällä hetkellä niitä on vielä kustannustehokkaampaa pyörittää omasta konesalista. Loihde Cloudonin kautta uusittiin kuitenkin varmistusjärjestelmät ja rakennettiin Veeam-ratkaisu sekä Hyper-V-klusteri, joka pyörittää noin 80% omista palvelimista.

– Haimme pääasiassa joustavuutta ratkaisuihin. Kustannustehokkuus ja toimintavarmuus olivat meille myös hyvin tärkeitä. Meillä on käytössä Azure Site Recovery, joka varmistaa palveluiden varman saatavuuden Pieksämäen noin tuhannelle työntekijälle ja opetustoimen käyttöön. Oppilaitoksilla on oma O365 for education, joka pyörii täysin ylläpidettynä 100% virtuaaliympäristössä, kertoo Karjalainen.

Kerrankin kumppanin kanssa ei ole ollut suurempia haasteita, projektit ovat edenneet kivuttomasti ja ne on suunniteltu hyvin.

Aapo Karjalainen, IT-asiantuntija, Pieksämäen kaupungin tietohallinto

Konsultointi kannattaa

Oma IT-henkilökunta on kouluttautunut pilvisiirtymän yhteydessä ja omia IT-resursseja on jopa saatu vähennettyä.

– Loihde Cloudonin konsultit ovat olleet luotettavia ja aikataulut ovat pitäneet. Tavoitettavuus on ollut huippuluokkaa. Tukipalvelut pyörivät erinomaisesti. Kerrankin kumppanin kanssa ei ole ollut suurempia haasteita, projektit ovat edenneet kivuttomasti ja ne on suunniteltu hyvin, Aapo kiittelee.

Tulevaisuuden näkymät

– Palvelutaso on tällä hetkellä kohdillaan, meillä ei juuri nyt ole mitään erityisempiä uusia tarpeita. Olemme ihan tietoisesti olleet rakentamatta pitkän tähtäimen pilvistrategiaa, mietimme kehityspolkuja ketterästi pilven kehityksen myötä, kertoo Karjalainen.

– Kaupunki joutuu tekemään hankinnat kilpailutuksen kautta. Olen erittäin tyytyväinen, että Loihde Cloudon on kilpailutuksen myötä yhteistyökumppanimme Microsoftin pilvipalveluissa seuraavat kolme vuotta, kertoo Karjalainen. – Omasta konesalista emme todennäköisesti ihan heti luovu, mutta Azuren käyttö tulee varmasti lisääntymään. Odotan mielenkiinnolla, mitä pilvestä jo vuoden päästä on mahdollista tehdä, Aapo visioi.

Haastattelussa Aapo Karjalainen, IT-asiantuntija, Pieksämäen kaupungin tietohallinto

Kysy lisätietoja

Myynti


Ota yhteyttä loihdecloudon@loihde.com 020 7191 430