Hae sivustolta

Sitowise

Kehittävä kumppani myös murroksessa

Cloud Consultation

Yrityksen IT:n modernisoinnissa on tärkeää osata katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja etsiä asiakkaalle parhaiten sopiva ratkaisu.

Loihde Cloudonin toimintamallilla Sitowise Oy sai ketterästi uuden ympäristön fuusion aikana ilman käyttökatkoja. Fuusion jälkeen Loihde Cloudon on ollut mukana tekemässä jatkuvaa kehitystyötä kohti pilveä erilaisilla ratkaisumalleilla.

Sitowisellä on yli 20 toimipaikkaa ympäri Suomen ja noin 1200 käyttäjää. Pääpainona uudelle pilvestä toimivalle järjestelmälle oli keskinäisen yhteistyön helpottaminen digitalisaation myötä.

Olimme jo aiemmin tehneet yhteistyötä Sito Oy:n kanssa ja fuusioituessa valikoiduimme myös uuden organisaation yhteistyökumppaniksi. Fuusiossa tärkeintä oli mahdollistaa liiketoiminta ja liiketoimintojen saumaton yhteistyö – uuden järjestelmän kehittäminen sujui helpommin, kun tunsimme toisen osapuolen ympäristön jo hyvin. Teimme jo ennen uuden ympäristön käyttöönottoa roadmapin ja maalailimme pitkän tähtäimen kuvioita yhdessä.

Joustavaa kehitystä

 – Kahden yrityksen fuusiossa ei kaikkea voi tehdä kerralla. Alkuvaiheessa saatoimme talot samalle tasolle ja samalle platformille, jotta saimme kestävän pohjan pilviratkaisujen kehittämiseen. Yhdistimme esimerkiksi molempien yritysten vanhat viestintäratkaisut yhteen O365-ympäristöön, kertoo Turo Tinkanen, tietohallintojohtaja Sitowiselta.

– Fuusion jälkeen olemme keskittyneet päällekkäisyyksien purkamiseen ja modernisoimaan ympäristöä. Tietoon liittyvät rajoitukset ja vaatimukset huomioon ottaen tällä hetkellä meille paras ratkaisu on hybridi-infra. Tämän vuoden aikana pyrimme Loihde Cloudonin avulla modernisoimaan tietoliikenne- että palvelininfraa.

– Viime vuosi meni meillä kokonaan integraatiovalmisteluihin ja visiointiin, tämän vuoden puolella olemme pääseet kehittämään tulevaa. Koko alkuvuosi 2018 on ollut jatkuvaa kehitystä ja uudistamista, missä Loihde Cloudon on ollut tiukasti mukana, jatkaa Tinkanen.

– Esimerkiksi rakennusala on murroksessa digitalisaation myötä. Asiat kehittyvät nopeasti, mutta me haluamme olla eturintamassa tai jopa sen edellä – jatkuva kehittäminen on meille tärkeää.

Loihde Cloudonin osaamisen laajuus ja ennakkoluuloton ratkaisukeskeisyys on auttanut meitä hoitamaan projektit maaliin ketterästi ja meille parhaiten sopivalla tavalla. Meillä pidetään erityisesti siitä, että Loihde Cloudonin kanssa etsitään omaa ratkaisua, eikä olla jumissa omassa tekemisessä tai valmiissa tuotepaketeissa.

Turo Tinkanen, tietohallintojohtaja, Sitowise Oy

Sparrausta ja pohdintaa

Loihde Cloudon on ollut koko ajan mukana kehitystyössä ja isoimmissa IT-projekteissa fuusioitumisen jälkeen. Tapamme toimia on pitää yllä jatkuvaa dialogia asiakkaidemme kanssa ja etsiä aidosti toimivia ratkaisuja.

– Olemme saaneet Loihde Cloudonilta hyviä ideoita ja ajatuksia projektien eteenpäin viemiseen. Kehitys on todellakin ketterää, projektien aikana on ollut mahdollista tehdä nopeitakin käännöksiä ja uusia ajatuksia on syntynyt jatkuvasti. Tässä kehittämishommassa pitää pystyä katsomaan vuosia eteenpäin sikäli kun se vain on mahdollista. Nyt kun tehdään ratkaisuja, on mahtavaa, että kumppani ottaa tulevaisuuden kehitystarpeet ja muutokset huomioon jo suunnitteluvaiheessa, kertoo Turo.

Loihde Cloudon kumppanina

 – Loihde Cloudonin osaamisen laajuus ja ennakkoluuloton ratkaisukeskeisyys on auttanut meitä hoitamaan projektit maaliin ketterästi ja meille parhaiten sopivalla tavalla. Meillä pidetään erityisesti siitä, että Loihde Cloudonin kanssa etsitään omaa ratkaisua, eikä olla jumissa omassa tekemisessä tai valmiissa tuotepaketeissa. Toiminta ja kehitys on aidosti joustavaa. On mukava olla tekemisissä kumppanin kanssa, joka haluaa itsekin koko ajan kehittyä, lopettaa Tinkanen.

Haastattelussa Turo Tinkanen, tietohallintojohtaja, Sitowise Oy

Sitowise on 1300 hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki rakennetun ympäristön suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaaliset palvelut saman katon alta. Sitowise on suurin suomalaisomisteinen rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto, kaupunkiseutujen monialahankkeiden johtava osaaja sekä tiedolla johtamisen ja tietomallintamisen edelläkävijä.

Kysy lisätietoja

Myynti


Ota yhteyttä loihdecloudon@loihde.com 020 7191 430