Hae sivustolta

Onrego on Microsoft Country Partner of the Year 2018

Tiedotteet / Lukuaika 2 min
Julkaistu
Jussi Vento
Chief Marketing Officer

Microsoft Oy on valinnut digitalisaatioon ja pilviteknologioihin erikoistuneen Onregon vuoden kumppaniksi Suomessa.

”Pilvipalveluilla on valtava merkitys Suomen digitalisaation edistämisessä ja teknologian hyödyntämisessä talouden kasvun tueksi. Onrego on auttanut suurta joukkoa suomalaisia yrityksiä ja organisaatioita aloittamaan julkisen pilven käytön ja toiminut asiakkaidensa neuvonantajana pilveen siirryttäessä. Onrego on ottanut myös vahvan yhteiskunnallisen roolin luomalla julkisen pilven ammattitutkintokoulutuksen. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, mitä yritykset voivat tehdä täyttääkseen teknologiaosaajien vajetta ja vahvistaakseen digitalisaatio- ja pilviteknologioiden osaamista Suomessa”, perustelee valintaa Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo.

Kiitos!

Olemme toimineet yrityksen perustamisesta lähtien Microsoft Partnerina. Tänä vuonna saimme sen kaikkein kirkkaimman tunnustuksen.

Haluamme kiittää ensisijaisesti asiakkaitamme luottamuksesta – tämä palkinto on osoitus siitä, että visiomme, toimintamallimme ja ratkaisuvalikoimamme on aidosti hyvä ja toimiva – ja että asiakkaamme ovat saaneet meidät valitessaan erinomaisen kumppanin.

Iso kiitos kaikille Onregolaisille valtavasta kehittymisestä, innokkuudesta ja eteenpäin pyrkimisestä sekä asiakaspalvelun upeasta tasosta – meillä on huikea tiimi!

Microsoftille kiitokset sujuvasta, erinomaisesta yhteistyöstä, jatkuvasti kehittyvästä ja paranevasta kumppanuudesta ja loistavista palveluista, joiden avulla me ratkaisemme asiakkaidemme ongelmia.

Mitä seuraava vuosi tuo tullessaan?
Tämä tunnustus antaa meille paljon lisää puhtia jatkaa tuotteidemme ja palveluidemme kehittämistä entistäkin korkeammalle tasolle. Haluamme olla paitsi tämän palkinnon arvoinen, myös ehdottomasti paras kumppanivalinta kaikille asiakkaillemme – niin nykyisille, kuin tulevillekin.

”Kiitos asiakkaillemme, tiimilleni ja Microsoftille tästä upeasta kunniasta. Kuten aina, olemme jo tähyilemässä pidemmälle tulevaisuuteen. Näemme, että seuraava vuosi tuo tullessaan hyvin vahvan pilveistämis- ja modernisointiaallon.

Olemme Onregossa kehittäneet valtavasti palveluitamme ja kyvykkyyksiämme, jotta pystymme pilveistämään ja modernisoimaan asiakkaidemme alustoja mahdollisimman fiksusti. Onregon Pilvitransformaatiopolku, jossa selvitetään asiakkaan liiketoimintaprosessien käyttämät sovellukset ja suunnitellaan miten ne pilveistetään, on todistetusti fiksu keino modernisoida alusta, jolla liiketoimintaa ajetaan.

Pilviaikakauden tuki- ja ylläpitopalvelu Onrego Managed Cloudin kautta tarjoamme asiakkaillemme tuen ja ylläpidon pilvipohjaisiin ratkaisuihin.

Asiakkaidemme osaamisen kehittyminen on myös tärkeää, jota varten olemme kehittäneet hyvin suositun Julkisen pilven akatemian.

Kiitos! Jatkamme hyväksi havaitsemallamme tiellä.”

Jarno Mäki, Toimitusjohtaja, Onrego Oy

Suositut artikkelit

Cloud Badass - Azure-webinaariOps ❤ Devs – sovelluskehittäjä, näin kesytät Azuren IaaS, CaaS, PaaS, FaaS, SaaS – mitä mikäkin tarkoittaa? Cloud Badass - Azure-webinaariMiksi ja milloin kannattaa valita Azure ja julkipilvi?