puzzle

Edelläkävijä kumppanina mahdollistaa maltillisen IT-strategian

Kumppani, joka tekee edelläkävijänä pilvistrategioita eri organisaatioille, on varma valinta yritykselle, joka haluaa tehdä omaa kehitystään tehokkaasti valmiilla ratkaisuilla.

– Meidän bisnes ei eroa muista bisneksistä oleellisesti. Emme tarvitse uutta alusta lähtien, vaan valitsemme hyväksi todetun ratkaisun. Pyrimme toimimaan niinkuin muutkin, kertoo Alma Median ICT Project Manager Heikki Salminen. – Meillä on maltillinen IT-strategia. Joissain asioissa kannattaa olla kärjessä, mutta tämän tyyppisissä asioissa kannattaa tehdä sitä, minkä muut ovat jo testanneet ja havaineneet toimivaksi.

Työpajamallilla tehokkuutta

Alma Media hankki meiltä tiiviin workshop-paketin. Aloitimme liiketoimintatyöpajalla, jonka perusteella suoritettiin tekninen työpaja ja kevennetty Governance-malli. Seuraavaksi kehittelemme yhdessä O365 Governancea, jonka osalta Alma Media onkin ollut käyttöönottajana etunenässä.

– Workshopmalli on melkeinpä ainoa konsti, millä tällaista voi tehdä. Valitsimme kumppanin, jolla on valmiiksi mietitty sabluuna, mistä voisi olla meille hyötyä. Valmis konsepti järkevään hintaan houkutteli, mikä olikin kumppanivalinnan päätösperuste, jatkaa Salminen. – Kun pääsimme tekniseen työpajaan, valmiit ratkaisut olivat selkeä etu, pääsimme tehokkaasti eteenpäin ilman suurempaa pohtimista. Jo alkuvaiheessa totesimme, että Onregon konsultilla oli kokemus ja käsitys siitä, mitä kentällä tehdään, ja näistä muodostettu best practise sopi meille hyvin. Pientä säätöä toki tehtiin, mutta monet asiat ovat sellaisia, joissa ei ole syytä poiketa hyväksi havaitusta käytännöstä.

Pilven kehittymistä Almalla seurataan, mutta ei hötkyillä

– Meillä on perinteisemmällä infrapuolella henkinen linjaus kun hankitaan uutta, kertoo Heikki. – Jos SaaS-palveluita on saatavilla järkevään hintaan ja siirtäminen on tarpeellista, preferoimme pilveä. Pilvi ei ole meille itsetarkoitus, mutta hyvä lisä IT-strategian kokonaiskuvaan. Seuraamme tarkasti kehitystä ja luontaisen uusimistarpeen mukaan mennään. Käytämme konesalikumppaneita, Amazonia ja Azurea aina sen mukaan, mikä parhaiten meille sopii.

Oikean kumppanin kanssa ei tarvitse olla itse asiantuntija

– Meidän ei tarvitse aina pohtia tai kyseenalaistaa. Kun on kokenut kumppani joka on tehnyt samanlaisia projekteja paljon aiemmin, heiltä tulee ne oikeat kysymykset ja valmiit ratkaisut, lopettaa Salminen.

Asiakkaan ei tarvitse olla edelläkävijä, riittää kun kumppani on. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen, jos hyväksi havaitut ratkaisut ovat organisaation toimintamalliin sopivia.

Haastattelussa Alma Median ICT Project Manager, Heikki Salminen

Comments are closed.