Hae sivustolta

Varmista liiketoimintasi jatkuvuus Microsoft Azure – pilvipalveluiden avulla

Cloud Insights / Lukuaika 2 min
Julkaistu
Myynti
Ota yhteyttä

Moni IT-johtaja miettii oman IT-infran osalta liiketoiminnan jatkuvuutta ja selviytymistä erilaisista katastrofitilanteista. Mitä tehdä ja miten lähteä liikkeelle?

Jos näitä asioita ei ole miettinyt, on syytä aloittaa vaikkapa kysymyksillä:

Mikä on nykyisen IT:n palautumissuunnitelma? Kauanko se vie? Kuinka kriittisiä eri järjestelmät ovat liiketoiminnan kannalta ja riittääkö esim. näiden osalta pelkkä varmistus?

Varmuuskopiointi

Varmuuskopioinnin avulla voidaan helposti palauttaa tuhottu tiedosto, tai jopa palata palvelimen osalta tiettyyn ajanhetkeen. Osa yrityksistä tekee varmuuskopiosta myös offsite-kopiot nauhoilla, ja fiksuimmat pilvipalvelujen avulla. Varmistuksissa on kuitenkin syytä noudattaa kultaista sääntöä: 3-2-1, joka tarkoittaa, että:

  • varmistuksia on kolmesta eri ajan hetkestä
  • kahdella eri medialla
  • vähintään yksi media sijaitsee varsinaisen konesalin ulkopuolella.

Pelkkä varmuuskopiointi ei aina riitä
On syytä ottaa huomioon aina kaksi asiaa.

Mikä on järjestelmän varmistusten aikaikkuna? Eli kuinka usein varmistuksia otetaan (RPO), sekä palautumisaika (RTO).

Nämä kaksi tekijää muodostavat yhteensä liiketoiminnan kannalta keskeisen kysymyksen: ”Kauanko voidaan palata ajassa taaksepäin ja samalla palvelun olla tavoittamattomissa?” (RPTO).

Totaalikatastrofeissa, kuten tulipalo, vesivahinko, varkaus tai muu vastaava voi toipumisaika olla minimissäänkin päiviä tai jopa viikkoja. Tämä johtaa siihen lopputulokseen, että tarvitaan muitakin suunnitelmia kuin pelkkä varmistus, kuten Disaster recovery.

Disaster recovery

Disaster recovery-palveluita on yleisesti pidetty erittäin kalliina. Vaihtoehdot ovat tähän asti olleet aika vähäisiä, kuten perustaa toinen konesali ja tehdä DR sinne, tai ostaa tämä palveluna. Molemmat ovat erittäin kalliita ratkaisuja. Microsoft Azure -pilvipalvelut tuovat nämä ratkaisut kaikkien saataville kustannustehokkaasti.

Microsoftin kehitystyön tuloksena nämä palvelut tukevat erilaisia skenaarioita ja virtualisointialustoja tai jopa fyysisiä Windows- ja Linux -palvelimia. Kaikkia asiakkaiden palvelimia ei suinkaan tarvitse laittaa tähän palveluun, vaan palvelu voidaan ottaa käyttöön vain liiketoimintakriittisten palveluiden osalta.

Microsoft Azure Site Recovery on kustannustehokas tapa tuottaa organisaation DR, koska Azureen ei tarvitse perustaa erikseen palvelimia replikoitavien palvelimien rinnalle. Kaikki data on-premises -palvelimilta replikoidaan Azure-levypinnalle. Kun halutaan tehdä ”yliheitto”, palvelu perustaa siinä vaiheessa palvelimen Azureen ennalta määritellyillä asetuksilla haluttuun verkkoon.

Tämän jälkeen uusi palvelin on täydellinen kopio alkuperäisestä.

”Pilvipohjaisista draas-järjestelmistä onkin tulossa eritoten pk-yritysten pelastusrengas onnettomuudesta toipumisessa ja liiketoimien jatkuvuuden turvaamisessa kaikissa oloissa.

Tuhojen torjunnassa pilvi vähentää kustannuksia ja selkiinnyttää dr-toimintojen infrastruktuuria, kun yrityksen ei tarvitse sitoa pääomia omiin, kaksinkertaisiin varmistuksiin.Tämä merkitsee myös sitä, että moni CIO voi lomailla tai ainakin nukkua yönsä rauhassa.” Markku Pervilä kirjoittaa artikkelissaan Tivi:n nettisivuilla. Tästä pääset lukemaan koko artikkelin Draas-järjestelmä voi pelastaa bisneksen.

Heräsikö kysymyksiä?  Ota yhteyttä meihin, niin me kerromme lisää!

Suositut artikkelit

Cloud Badass - Azure-webinaariOps ❤ Devs – sovelluskehittäjä, näin kesytät Azuren IaaS, CaaS, PaaS, FaaS, SaaS – mitä mikäkin tarkoittaa? Cloud Badass - Azure-webinaariMiksi ja milloin kannattaa valita Azure ja julkipilvi?